• Slide One

Kaarinan Ristiritarit

Kaarinan Ristiritarit on Turun Nummenpakalla toimiva partiopoikalippukunta. Alueellisesti jäsenet tulevat ympäri kaupunkia, mutta pääosin Nummen, Hannuniitun, Jaanin ja Itäharjun alueelta. Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, ota rohkeasti yhteyttä lippukunnanjohtajaan.

Ota yhteyttä

Etsitkö itsellesi tai lapsellesi uutta harrastusta, kavereita tai elämyksiä? Partiolaisia on monenlaisia. Toiset pitävät enemmän retkeilystä ja toiset taas kokevat järjestötehtävät mielekkääksi. Kaikkia yhdistävät arvot ja periaatteet. Tiesitkö, että joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiossa. Paras aika liittyä mukaan Ristiritarien toimintaan on nyt!

Partiotoimintaa järjestetään pääosin paikallisissa partiolippukunnissa vapaaehtoisvoimin. Lapsille ja nuorille tarjotaan järjestettyä viikkotoimintaa, viikonloppuretkiä ja leirejä. Toiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta toiminnan mahdollistajiksi tarvitaan myös aikuisia. Oma panos voi olla pienen pieni tai ajan käytön rajoissa myös suuri. Partiotoiminta on kaikille avointa. Partioon voivat liittyä kaikki yli 7-vuotiaat, yläikärajaa ei ole!

Partio on monipuolinen, elämyksellinen ja vieläpä hyödyllinenkin harrastus. Monia partiossa opittuja taitoja tarvitsee osana arkea. Partio tukee nuoren kasvua ja kannustaa itsensä kehittämiseen yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Partio tarjoaa nuorille sopivan kokoisia johtamiskokemuksia. Partiossa tutustuu myös erilaisiin ihmisiin ja saa elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Mukaan toimintaan!

Liity jäseneksi





 




 

Lippukunta

Kaarinan Ristiritarit on Turun Nummenpakalla sekä Hannunniitussa toimiva partiopoikalippukunta. Meitä on 3 sudenpentulaumaa, 3 seikkailijajoukkuetta, 2 tarpojavartiota ja 1 vaeltajaryhmä sekä iso joukko enemmän tai vähemmän aktiivisia johtajia. Lippukunnassa on 152 jäsentä (syyskuu 2015). Lippukunnan jäsenten keski-ikä on 25 vuotta.

Kaarinan Ristiritarit on perustettu 1950 samaisessa Simolan talon pihapiirissä, missä vielä tänäkin päivänä kokoonnumme. Silloisen Kaarinan seurakunnan apulaispappi Martti Parvio oli koulupoikana ollut mukana partiotoiminnassa ja hän tutustui aikuisena huolellisesti partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin (BP) Partiopojan kirjaan, jonka ajatusten innoittamana hän päätti yrittää partiotyön aloittamista Kaarinan seurakunnassa. Tällöin ilmestyi ”taivaan lahjana” – kuten Martti asian ilmaisi – näköpiiriin Aleksi ”Aksu” Uusiniemi, jonka partioura oli jo siihen mennessä ollut pitkä. Liikkeelle lähtö oli vaatimatonta ja ensin perustettiin yksi, muutaman pojan käsittävä vartio, jolle annettiin parasta mahdollista koulutusta. Nummenmäkeä alueena sekä sen poika-ainesta ei aluksi pidetty otollisena partiotoiminnalle, mutta onneksi nämä epäilyt osoittautuivat vääriksi.

Toiminta laajeni pian sekä Littoisiin että Rantakulmalle ja kun vielä Kuusistokin liitettiin Kaarinan kuntaan laajeni toiminta myös sinne. Lippukunnan jäsenmäärä kasvoi ja se toimi maantieteellisesti varsin laajalla alueella ja niinpä vuonna 1963 lippukunta jaettiin kolmeen osaan. Kaarinan Ristiritarit jatkoi toimintaa Turun kaupungin alueella Nummenmäellä, Hannunniitussa, Jaanissa ja Itäharjulla. Littoisten osastosta syntyi Mustavuoren Sissit (MuSi) sekä Kuusiston ja Rantakulman osastoista Kuusiston Linnanyrjänät (KLY). Yhteisen historian huomaa vielä tänäkin päivänä samannäköisistä (mutta erivärisistä) huivimerkeistä.

Lippukunnan nimi juontaa juurensa BP:n Partiopojan kirjassa esittämistä ritariaatteista ja aseenkantajapojista sekä Kaarinan pappilanmäeltä 1940-luvulla tehdyistä ristiretkeläislöydöistä. Lippukunnan tunnukseksi otettiin ympyräkehän reunustama tasaristi eli vihkiristi suoraan jo 1300-luvulta peräisin olevan Kaarinan kirkon (nyk. Pyhän Katariinan kirkko) seinästä. Ajatuksena oli, että jokainen poika kantaa huivissaan palaa omaa kotikirkkoaan.

Lippukunta on siis alusta asti ollut kiinteä osa seurakunnan – ensin Kaarinan seurakunnan ja seurakuntajaon jälkeen Turun Katariinanseurakunnan – nuorisotoimintaa. Osana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän partio-ja talousuudistusta lippukuntamme rekisteröityi, kuten kaikki muutkin seurakuntayhtymän lippukunnat, omaksi yhdistykseksi vuonna 2000 ja virallisena nimenä on siis partiolippukunta Kaarinan Ristiritarit ry ja lyhenteenä käytetään kirjaimia KRR.





Sudenpennut

Sudenpennut ovat 7-9 vuotiaita partiolaisia. Sudenpentujen kokoontumisryhmää kutsutaan laumaksi ja laumaa johtaa tehtävään koulutetut aikuiset, Akelat.

Teeret (2010 syntyneet, syksyllä 2017 aloittaneet)

Kokous Nummen kololla torstaisin 17.00-18.00
Akelat: Roosa Rehmonen ja Tiina Rehmonen

Musta Lilja (2009 syntyneet, syksyllä 2016 aloittaneet)

Kokous Nummen kololla keskiviikkoisin 18.00-19.00
Akelat: Otso Lauerma, Mikko Kairas ja Perttu Helin

Pöllöt (2008 syntyneet, syksyllä 2015 aloittaneet)

Kokous Nummen kololla maanantaisin 18.00-19.00
Akelat: Johanna Jokioja ja Mikko Lindfors





Seikkailijat

Seikkailijat ovat 10-12 vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoiden ryhmä on joukkue, jonka sisällä jakaannutaan useampaan vartioon. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, sampo. Kukin seikkailija saa vuorollaan opetella johtamista eli toimia vartionjohtajana.

Susi (2007 syntyneet)

Kokous Nummen kololla maanataisin 17.00-18.00
Johtaja: Touko Väinölä ja Iiro Toivanen (aikuinen tuki Tuomo Schwela)

Karhu (2006 syntyneet)

Kokous Nummen kololla tiistaisin 18.00-19.00
Johtaja: Konsta Pirkola ja Lassi Viksten

Kotka (2005 syntyneet)

Kokous Nummen kololla maanantaisin 18.00-19.00
Sampoina: Veeti Nurmi ja Simo Lauerma (aikuinen tuki Tuomo Schwela)





Tarpojat

Tarpojat ovat 12-15 vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi.

Haukka (2003-2004 syntyneet)

Kokous Nummen kololla torstaisin 17.30-19.00
Johtaja: Sakari Warro





Samoajat

Norppa (2002 syntyneet)

Kokous Nummen kololla torstaisin 17.30-19.00
Johtajina toimivat: Juho Kuokkanen ja Petri Vainio

Sopuli (2000-2001 syntyneet)

Kokous Nummen kololla keskiviikkoisin 18.00-19.30
Johtajina toimivat: Tuomas Jokioja ja Joonas Lehtonen





Vaeltajat

Vaeltajat ovat 18-22-vuotiaita partiolaisia. Heidän toimintansa on projektiluontoista. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.

Musta lilja (1995-1999 syntyneet)

Kokoontuu satunnaisesti erikseen sovittavan aikataulun mukaan









 
Tapahtumat




Kaarinan Ristiritarit

Kaarinan Ristiritarit on Turun Nummenpakalla sekä Hannunniitussa toimiva partiopoikalippukunta. Meitä on 3 sudenpentulaumaa, 3 seikkailijajoukkuetta, 2 tarpojavartiota ja 1 vaeltajaryhmä sekä iso joukko enemmän tai vähemmän aktiivisia johtajia. Lippukunnassa on 152 jäsentä (syyskuu 2015). Lippukunnan jäsenten keski-ikä on 25 vuotta.

Lippukunnanjohtaja
Sakari “Sakke” Warro
lpkj@kaarinanristiritarit.fi

Lippukunnan sihteeri, rahastonhoitaja ja jäsenrekisterinhoitaja
Mikko ”Gene” Lehtinen
sihteeri@kaarinanristiritarit.fi

lippukunnan puhelinnumero
044 274 1176

Papinkatu

20540 Turku